KROPPA SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

Aikaa kulunut synnytyksestä 8 viikkoa ja kolme päivää

Suoraan sanottuna, raskauden lopussa olin valtava. Hämmästelin sitä itsekin päivittäin ja jossain vaiheessa toivoin, että pääsisin pian mahasta eroon. Jokainen ohitettu päivä lisäsi hikikarpaloita otsalle ja ajattelin ahdistuneena vatsan kasvua ja arpien laajuutta. Itselleni kertyi melko paljon kiloja raskauden aikana (+20kg) ja nämä kilot eivät jakaantuneet kovinkaan sopusuhtaisesti vaan tuntui, että kaikki lävähti suoraan keskivartaloon.

Alkuun nopeasti kasvava vatsa oli ihana – ei ainakaan jäänyt raskaus epäselväksi. Mitä pidemmälle raskaus meni, sitä useammin huoli omasta kropasta nosti päätään. Kuinka pahat arvet vatsaan kerkeää revetä? Mikä mun napaa vaivaa, jääkö se tuollaiseksi? Pääsenköhän näistä kiloista koskaan eroon? Mahdunko enää koskaan vanhoihin vaatteisiin?

Sain Instagramissa viestin, jossa sanottiin melko osuvasti; Meitä asian kanssa painivia on aika paljon, mutta aiheesta ei juuri sovi puhua, koska pitäisi olla vain kiitollinen lapsesta. Miksi nämä seikat sulkisivat toisensa pois? Niinpä. Itsekin sain monta viestiä loppuraskaudesta, että tärkeintähän on se tuleva vauva. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että maailman tärkeintä vauvan syntymästä ikuisuuteen tulee olemaan oma lapsi – siitä ei ole epäilystäkään. Mutta jokaisella pitäisi silti olla oikeus kohdata omat tunteensa raskauden ja synnytyksen muokkaamaa vartaloa kohtaan, niin hyvällä kuin pahalla.

Itse en katso synnytyksen jälkeistä vartaloani pahalla, mutta olen lukenut monta keskustelua, jossa peiliin katsominen tuntuu vaikealta. Tärkeintä olisi tietenkin käsitellä asia, eikä pyyhkäistä negatiivisia tuntemuksia maton alle. Tämän oon oppinut jo aiemmin, sillä koko elämäni olen ollut luonnostaan ja geenieni puolesta todella hoikka ja suoranmallinen, pelkkää ”luuta ja nahkaa” pienine rintoineni. Olen aina joutunut selittelemään painoani ja varsinkin teininä painon kyseenalaistaminen tuntui kurjalta ja jouduinkin tekemään aikamoisen duunin, että olen ollut sinut vartaloni kanssa.

Nyt tilanne on päinvastainen, pitäisi olla sinut sellaisen vartalon kanssa, joka on muotoutunut erilaiseksi ensin raskauden ja nyt palautumisen aikana. Vaatekaappi notkuu vaatteita, jotka sopivat aiemmalle vartalolle. On sanomattakin selvää, etteivät nämä vaatteet nyt istu päälle kuten aiemmin. Tämä aiheuttaa huolta, että meneekö suurin osa vaatteista uusiksi vai kuinkahan tämä kroppa tästä palautuu? Vaatteet ovat yksi juttu kokonaisuutta – ne vedetään päälle joka päivä ja itse olen viikosta toiseen todennut, että ei mahdu ei. Ihanat neuleet mahtuvat ja näyttävät kivoilta, mutta näin kesäsesongissa ne ovat olleet ongelmallinen vaihtoehto haha! Kävin myös suosiolla ostamassa suosikkifarkkuni isommassa koossa. Kassalle kiikutin kahta tuumakokoa suuremman koon kuin aiemmin. Se ei tuntunut pahalta, sillä siinä hetkessä itselleni oli tärkeämpää, että farkut istuivat hyvin ja tuntuivat mukavilta tai niin mukavilta kuin tiukemmat farkut voivat tuntua.

Toinen juttu on kroppa ilman vaatteita ja sekin kohdataan joka päivä. Mulla kilot alkoivat sulaa heti synnytyksen jälkeen ja muutamaa hassua kiloa lukuunottamatta ollaan melkein entisellään, josta olen tietenkin iloinen. Kaikki raskauden aikana kertynyt turvotus jaloista sekä kasvoista on poissa. Peilistä katsoo todellakin tunnistettava tyyppi, ei juurikaan poikkeavaa entiseen. Paitsi vatsalla löytyy reilusti löysää ihoa, joka varsinkin istuessa ilmoittaa olemassaolostaan. Tämä taikinainen iho on saanut osansa arvista, jotka kulkevat ympäri napaa, mutta painottuen enemmän alavatsalle.

Raskauden alussa ajattelin, että arvet olisivat pahinta mitä ulkonäöllisesti voisi käydä, koska kaikesta muusta pääsee kyllä eroon. Rasvasin vatsan ihoa vimmatusti ja toivoin voittaneeni geenilotossa sen arvettoman rivin. Sen, minkä jokainen ruotsalainen bloggaaja on somen perusteella saanut – haha. Toisin kävi, mutta nyt nuo arvet eivät oikeastaan hetkauta mieltäni ainakaan negatiiviseen suuntaan. Tiedän niiden vielä haalenevan ja tasoittuvan, mikäli iho alkaa palautua. Tällä hetkellä jännitän, palautuuko iho takaisin vai jääkö se taikinamaisen pehmeäksi? Yritän järjellä ajatella, että niin iso maha kuin minulla oli, vaatii hemmetisti ihon venymistä. Ja tämä venyminen ei muutamassa kuukaudessa kuittaannu. Näin yritän ajatella, mutta silti pelottaa, että palautumista sillä saralla ei tapahdu. .

Tähän väliin pahoittelut, että loput kuvista on hetkessä napattuja puhelinkuvia. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin siivonnut takit kaappiin näitä ottaessani. Aloin ottamaan kuvia palautumisesta puolivahingossa, kun laitoin ystäville, joten sen vuoksi parempia ei ole.

Oli shokki lähteä sairaalasta tuollaisella mahalla kuin mitä 13.5.2020 otetussa kuvassa on. En yhtään osannut varautua, että tuollainen kumpu seuraa minua vielä melken viikon verran synnytyksen jälkeen. Ja seuraavien viikkojen aikana tämä kumpu ei tosiaan lähtenyt vaan muutti muotoaan valahtaen ensin alapömpöksi ja siitä normaalimpaan suuntaan. Kyllä muutaman kerran kyynel silmässä tokaisin, että tällainenkö tästä jää? Täytyy tässä(kin) alleviivata puolison tukea. Itse oon saanut tosi paljon positiivista energiaa Tinolta, joka jaksoi heti alusta saakka kehua, kuinka hyvältä näytän ja kuinka ei tarvitse stressata ulkonäköä – arvet ja vatsanahka ei haittaa yhtään.

Nyt olen asennoitunut antamaan vartalolle aikaa palautumiseen vähintään sen verran kuin mitä olin raskaanakin. Toiveena olisi, että ensi kesään mennessä tämä vatsan ylimääräinen iho olisi palautunut ja napakin normalisoitunut. Välillä stressaan, että millainen kroppa tästä jää, mutta pikkuhiljaa aloitan vaunulenkkien lisäksi myös muuta urheilua, joten katsotaan miten tilanne seuraavaksi alkaa kehittymään 🙂 Jälkitarkastuksessa todettiin vatsalihasten erkaantuminen, joten senkin puolesta suositellaan urheilun aloittamisen rauhallisesti, omaa vartaloa kuunnellen.

Lopuksi vielä joudun kliseisesti toteamaan, että oon arvostan ihan mielettömän paljon tätä duunia, minkä mun vartalo on tehnyt jo tähän mennessä. Raskausaika, synnytys sekä palautuminen on tapahtunut kuitenkin suhteellisen lyhyen ajan sisään ja kaikesta jännittämisestä huolimatta oon todella onnellinen tällä hetkellä.

15 Responses

  1. Itsellä meni noin vuosi että olin painon puolesta samassa kuin ennen raskautta. Viimeiset pari kolme kiloa oli tiukassa. En tosin mitään erityisiä toimia niiden eteen tehnytkään. Vuosi synnytyksestä tunsin kroppani ensimmäisen kerran palautuneen ”normaaliksi” ja nyt kaksi vuotta synnytyksestä voin sanoa et nyt se vasta on normaali ? eli anna aikaa! Taikinamaisuus katoaa hitaasti. Parin vuoden päästä on ihan eri tilanne siis ?

    1. Eli kannattaa antaa kropalle reilusti aikaa palautua. Uskon, että korvienkin välissä olo alkaa olemaan normaalimpi, kun arki tasoittuu ja saa rytmistä kiinni 🙂

  2. Moi! En yleensä kommentoi mitään postauksia mutta täytyy kyllä sanoa että superrohkea ja ihanan rehellinen postaus!! Tämän asian kanssa painivia on varmasti niin paljon, ja vaikka en itse ole raskautta vielä päässyt kokemaan, on se toivottavasti joskus edessä 🙂 Auttaa hurjasti näiden kuvien ja tekstin näkeminen ja ymmärtäminen että 2 viikossa palautunut sixpack ei olekaan se normaali 😉 Kiitos siis ihanan avoimesta ja rehellisestä postauksesta, kehosi on täydellinen juuri tuollaisenaan 🙂 Ihanaa vauvantuoksuista kesää! <3

    1. Hei kiitos tuhannesti, että kommentoit!! Pahoittelut, että mun vastaaminen on ollut hidasta.
      Kun itse olin viimeisilläni raskaana, olisin kaivannut enemmän rehellisiä, mutta neutraaleja julkaisuja aiheesta – ei ääripäitä vaan tavallista pohdintaa sekä kuvia.
      Ihanaa loppukesää sinne <3

  3. Voi, älä murehdi. Ihan varmasti se maha lähtee! Anna ajan kulua. Onhan se ollut vatsalle mieletön rasitus, sun maha oli melkoisen iso tossa lopussa. En edes älä kirjoittaa mitään että palkinto oli paras jne, koska se on itsestään selvää. Tottakai tilanne saa sua vaivata ja harmittaa. Tsemppiä ja laita aina tilannekatsauksia, jos haluat. Mukavaa kesää koko perheelle! Ps. En edes aloita näistä ruotsalaisista someäideistä, en tiedä onko kuvia käsitelty, mut heidän palautuminen on aivan omaa luokkaansa!

    1. Kiva kun kommentoit, kiitos! Varmasti tulee tilannekatsauksia ja pohdintaa muutaman kuukauden välein 🙂 Se on ihan totta, mulla oli valtava vatsa, joten palautuminen ei tapahdu aivan sormia napsauttamalla! Ihanaa kesää sinne 🙂

  4. Niin niin tärkeä aihe! Mulla on nyt pian 5v. sekä 2v. tyttäret. Nyt jälkimmäisestäkin raskaudesta on jo kulunut sen verran aikaa että kroppa on palautunut siihen pisteeseen jossa se tällä hetkellä on luonnollisin. Sain myös paljon arpia vatsaan, ne ovat haalistuneet eikä haittaa yhtään! Maha on tosin löllö joka on täysin omaa laiskuuttani sillä en ole kovin himo treenaaja, mahankin siis saisi varmasti timmimmäksi kunnon treenillä. Kiloja on jo vähemmän kuin koskaan ennen, aivan itsestään ovat karisseet. MUTTA mites tissit??! En KOSKAAN ole piitannut tissieni ulkonäöstä, ne ovat aina olleet pienet, mutta ensimmäisen imetystaipaleen aikana ne kasvoivat valtaviksi ja räjähtivät täyteen punaisena kirkuvia arpia! Nyt kun tosissaan ei ole jäljellä muuta kuin arvista haalistuneet tyhjät pussit roikkumassa, se saa joka päivä itseni tuntemaan inhoa kroppaani kohtaan… hyvillä liiveillä saan rintani näyttämään hyviltä mutta alastonta vartaloani en halua katsoa. Huh, toivottavasti vielä jonain päivänä opin hyväksymään itseni juuri tällaisena. Näistä asioista pitäisi puhua enemmän, tärkeä aihe! Tän kamalan maratonkommentin perään halua sanoa vain kiitos kaikesta somen sisällöstä joita tuotat, tykkään kovasti! 🙂

    1. Kiva kuulla, että sulla on myös neutraali ja lempeä fiilis arpia sekä mahaa kohtaan – ainakin tämän kommentin perusteella 🙂
      Voi kuule, se tulee olemaan mullakin iso jännityksen paikka, kun imetys loppuu ja rinnat palautuvat! On suuuri ihme, että arpia ei tullut maidon noustessa ensimmäisten viikkojen aikana, mutta silti palautuminen jännittää. Olen tehnyt nuorempana kovan työn sen suhteen, että olen sinut pienten rintojen kanssa, mutta en tiedä miten osaan käydä saman prosessin vielä imetyksen jälkeen. Kiitos, kun kommentoit ja toit näkökulman myös muualle kuin vatsaan, koska sehän ei ole ainoa, joka muutoksen kokee. Varmasti tulee vielä päivä, kun muutos ei enää aiheuta inhoa.

      Ihanaa kesää sinne <3

  5. Kyllä se vatsa palautuu ennalleen, älä huoli! 2 kk on liian lyhyt aika, 6 kk kuluttua tilanne jo ihan toinen. ? Ihanaa vauva-arkea ja kesää!

    T. Kahden lapsen äiti

    1. Toivotaan näin, olen ottanut ensi kesän tähtäimeksi, jos silloin olisi palautunut enemmän ennalleen 🙂 Kivaa kesää sinne myös!

  6. Tää on ihana postaus ja ite nyt viimeisimmillään ison mahan kans pystyn varautumaan siihen, että en lähde synnäriltä sellasena, ku ennen raskautta olin. Rehellisesti sanottuna mun silmiin tuo sun nykyinen maha näyttää just unelmalta verrattuna tähän isoon oloon, mikä nyt koko ajan on! 😀

    Mulle pahinta tässä ulkonäön muuttumisessa on kuitenki ollu kasvojen muutokset, joita on tosi vaikee hyväksyä… (iso nenä, posket, silmäluomet) ne on näkynyt niin selvästi jo melkein viimeiset 3kk, joten pelottaa kauanko kestää, et saan mun naaman takaisin… vai saanko ollenkaan! 🙁

    1. Huh, raskauden jälkeen oli kyllä kevyt olo, vaikka maha seurasi yllättävän suurena useamman viikon ajan!

      Nyt kun katson kuvia raskauden lopusta, oli omatkin kasvot turvoksissa, nenän pielukset aivan punaiset ja olemus hieman pöhöttynyt muutenkin. Naama on palautui muutamassa viikossa entiselleen! Huoli pois siis 🙂

      Teille olikin jo ihana pieni tyttö syntynyt tässä – isot onnittelut <3

  7. Itsekin tänä vuonna syntyneen vauvan äitinä voisin kirjoittaa pitkästikin tästä aiheesta ja samankaltaisista ajatuksistani, mutta tyydyn kuitenkin nyt vain toteamaan, että sä näytät tosi upealta nykyisessä kropassasi. Ei mulla muuta, ihanaa kesää teille! ?

  8. Onnea pikkuisesta.
    Kyllä se kroppa palautuu, ei entisenlaiseksi, sehän oli se tyttövartalo. Eikä tytöksi tarvitse tullakaan 🙂
    Keho palautuu kuitenkin sellaiseksi, että siinä hyvä elää aikuisena ja synnyttäneenä naisena. Aikaa se vaatii. Ja hieman liikuntaa ja myös lepoa.
    Itse olen synnyttänyt viisi kertaa. Isoin muutos on tietysti tapahtunut silloin ensimmäisellä kerralla. Seuraavilla kerroilla prosessi on ollut jo keholle ja mielelle tutumpi ja luontevampi. Viisi raskautta on tehnyt sen, että on oppinut, mikä on oman kehon tapa olla raskaana.
    Olen oppinut ymmärtämään, että oma kehoni kerää raskauskiloja sekä helposti turvotusta, tein mitä vaan. Olen ollut aina hoikka. Ja päätellyt, että tarvitsen selvästi ne raskauskilot imetykseen. Kiloja on oikeastaan turha vertailla muiden kanssa 🙂
    Olen ollut todella turvoksissa kasvoista, käsistä, kaikkialta synnytyksen jälkeen ja huomannut, että se omassa kropassa liittyy jotenkin maidon nousuun. Äitini on kyllä kerinnyt sanoa, että synnärillä kiskaisi farkut jalkaan. Tähän totesin vaan kuivasti, että farkkumuoti saattoi olla silloin erilainen 🙂 Olen oppinut, että turvotus haihtuu. Alapääkin alkaa tuntua omalta sitten yhtäkkiä parin kuukauden päästä synnytyksestä, rintoja ihmetellään sitten imetyksen loputtua. Massu on jäänyt pehmeälinjaiseksi, vaikkei ylipainoa olekaan. Sillekin voisi toki tehdä jotain enemmän, jos viitsisi. Mutta ihan hyvä se on näinkin.
    Tuosta erkaumasta kirjoitit. Olen työskennellyt äitiysneuvolassa ja sanoisin, että pyydä lähete fyssarille. Saat ohjeet, miten syviä vatsalihaksia treenataan oikein ja vältyt selkävaivoilta. Pääperiaatehan on, että aloitetaan lantionpohjan lihaksista. Päällimmäisiä vatsalihaksia saisi treenata, vasta kun ovat palautuneet yhteen. Monissa maissa suositellaan lantionpohjaa rasittavia liikuntalajeja kuten juoksua vasta puolen vuoden päästä synnytyksestä. Suomessa ei tällaisesta yleensä puhuta.
    Mutta kokonaisuutena, raskaus opettaa kunnioittamaan kehoa. Miten suuri mullistus se on ja miten hieno naisen vartalo on, että pystyy siihen. Jotenkin ensimmäinen raskaus sai hyväksymään itsensä naisena, rentoutumaan. Nuorena koki kropassa ihan turhia puutteita ja virheitä. Raskauden jälkeen kroppa ei varmaan ulkopuolisen silmään muuttunut paremmaksi, mutta silti tuntui sen kanssa yhteiselo rennommalta. Ja imetysaikana pienirintainen sai hetken olla muutakin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *