Olemme käyneet Hyvinvointipalvelu H.a.n.n.a:n vauvahieronnassa nyt viisi kertaa ja nyt tuntuu siltä, että voisin enemmän avata aihetta. Miksi käytiin siellä ja miten se näkyi Noelin voinnissa?

Vuosia sitten siskoni tyttö kävi vyöhyketerapeuttisessa vauvahieronnassa vatsavaivojen vuoksi. Muistan, kun jo silloin äitini ja siskoni puhuivat vyöhyketerapian olleen loistava juttu ja vatsavaivat helpottivat käyntien jälkeen. Tämä muistui mieleeni jo ennen Noelin syntymää, sillä monissa vauvaryhmissä Facebookissa oli puhetta itkuisista vauvoista ja hieronnan tuomasta mahdollisesta helpotuksesta.

Kun Noelin vatsanväänteet ja levottomat yöt alkoivat kolmen viikon ikäisenä, päätin testata vyöhyketerapiaa. Mitä haittaakaan siitä voisi olla? Ensimmäisellä käyntikerralla sain paljon hyödyllistä tietoa vatsavaivojen lisäksi muun muassa vauvan jumeihin liittyen. Meillä Noel käänsi päätänsä vahvasti pelkästään oikealle puolelle ja vasuri tuntui kankealta. Todennäköisesti kohdussa olleella asennolla on ollut tähän vaikutuksensa – loppuajasta tila on käynyt ahtaaksi ja asento siellä pysynyt melko samana? Synnytys oli pitkä ja synnytystavan (imukuppi) huomioiden, varmasti myös melkoinen kokemus vauvalle. Vauvan jumit voivat olla monen summan syy, mutta hieronnasta voi hakea niihinkin helpotusta.

Oikeastaan Noel on ollut aina tosi tyytyväinen vauva, vaikka kehittyvä suolisto toi kuukauden ajan itkuisuutta mukanaan. Aika nopeasti kuitenkin äkkäsin, että hieronnasta on meille paras hyöty nimenomaan jumien paikantamiseen ja avaamiseen, sillä pahimmat vatsavaivat oli (näin jälkeenpäin sanottuna) nopeasti taputeltu pois. Tämän vuoksi olinkin iloinen, kun Hannan hoitoihin tuli Baby Balance -hieronta! Tässä hieronnan kuvaus napattuna suoraan Hannan kotisivuilta:

Baby Balance®-hieronta on anatomisen tarkkaa hierontaa, jossa hyödynnetään tietoa faskialinjoista ja faskioiden toimintaperiaatteista, vyöhyketerapiasta sekä perinteisestä jäsenkorjauksesta.

Baby Balance®-hieronnalla pyritään etsimään ja hoitamaan kehon mahdollisia epätasapainotiloja, jotka aiheuttavat vauvoille/lapsille erilaisia oireita ja vaivoja. Hoito etenee vauvan ehdoilla, tarkasti aistien vauvan reaktioita. Hoidossa erityistä huomiota kiinnitetään hengityksen normalisoimiseen, rankaa ympäröivien faskioiden, nivelalueiden ja pään hoitoon.

Baby Balance®-tekniikalla hoidetut vauvat ovat saaneet apua mm. vatsavaivoihin, koliikkiin, refluksiin, yli- ja alijäntevyyteen, motorisen kehityksen viivästymiin, huonoon unirytmiin sekä hengityksen häiriöihin. Hoito sopii kaikenikäisille pikkulapsille.

Näin äidin näkökulmasta, parasta on ollut, kun hoidon aikana näkee konkreettisesti jumien sijainnit ja myöhemmin vauvan rentoutuvan. Yhtäkkiä pinkeä vatsa rentoutuu tai uni hiipii silmiin. Tiedän, että kaikilla kokemus ei ole tällainen ja vaikeammissa tapauksissa vauva saattaa huutaa koko hoidon ajan. Mutta maltti on valttia tässäkin asiassa ja hoitokertoja suositellaan otettavaksi useampi. Meillä usein hoitokerran jälkeisenä päivänä Noel on nukkunut huomattavasti pidempiä pätkiä, yöunet mukaanlukien. Tällä hetkellä meillä on meneillään joku vaihe, sillä päikkäreiden pituus pyörii yhdessä unisyklissä (45min). Haikeudella muistelen niitä päiviä, kun Noel nukkui päikkäreillä 3h putkeen.

Me ei tehty Hannan kanssa mitään yhteistyötä vauvahieronnan tiimoilta vaan kirjoitan puhtaasti omasta kokemuksestani ja asiakkaan näkökulmasta. Täytyy sanoa, että Hanna on todellakin alansa ammattilainen ja olen iloinen, että hänet löydettiin (usean suosituksen saattelemana)! Hanna tekee hoidot todella vauvantahtisesti ja lempeästi. Hän ottaa upeasti kontaktia vauvaan ja huomioi reagoinnit hoidon aikana heti. Kiitos Hanna kaikesta! ❤️

Jep – mun viikon tavoite onkin tuossa otsikossa. Viime viikko tai jopa viikot on menty enemmän ja vähemmän pinna kireellä. Mulla pinnaa on kiristänyt kodin epäjärjestys, kasaantuva pyykkivuori, asioiden järjestely, puhelimessa roikkuminen ja päivien rytmittömyys. Kaikki listatut asiat ovat sellaisia, mistä aiheutan itse itselleni paineita. Tuntuu, että tavallaan epäonnistun arjessa, kun nuo asiat ovat pinttyneet mieleen ja sille kuuluisalle ”to do -listalle”.

Miks ihmeessä kaikesta pitää repiä stressiä? Varsinkin, kun kaikki on tosi hyvin? Ihme juttu, että yhtäkkiä tätä uuden arjen opettelua pitäisi heti alkaa suorittamaan ja olla tilanteen päällä. Ja paskat sanon minä ja nyt täytyy tasapainottaa mieli näistä ajatuksista!

Tottakai on ihan normaalia, että joskus on pinna kireellä ja huono fiilis, mutta tärkeintä olisi se, ettei niitä jäisi vatvomaan liian pitkäksi aikaa. Tämän takia, aloitan viikon tietoisesti hymyllä!

Aamuisin mua ja Tinoa tuijottaa tyytyväisesti hymyilevä vauva ja se on aika ihana tapa aloittaa päivä. Väittäisin, että jopa ihanin. Joten asioiden ollessa paremmin kuin hyvin, on typerää sabotoida arkea ja fiilistä yliajattelulla. Jatkossa siis vähemmän arjen suorittamista ja itseaiheutettuja paineita!

Kivaa alkanutta viikkoa ♡

Aikaa kulunut synnytyksestä 8 viikkoa ja kolme päivää

Suoraan sanottuna, raskauden lopussa olin valtava. Hämmästelin sitä itsekin päivittäin ja jossain vaiheessa toivoin, että pääsisin pian mahasta eroon. Jokainen ohitettu päivä lisäsi hikikarpaloita otsalle ja ajattelin ahdistuneena vatsan kasvua ja arpien laajuutta. Itselleni kertyi melko paljon kiloja raskauden aikana (+20kg) ja nämä kilot eivät jakaantuneet kovinkaan sopusuhtaisesti vaan tuntui, että kaikki lävähti suoraan keskivartaloon.

Alkuun nopeasti kasvava vatsa oli ihana – ei ainakaan jäänyt raskaus epäselväksi. Mitä pidemmälle raskaus meni, sitä useammin huoli omasta kropasta nosti päätään. Kuinka pahat arvet vatsaan kerkeää revetä? Mikä mun napaa vaivaa, jääkö se tuollaiseksi? Pääsenköhän näistä kiloista koskaan eroon? Mahdunko enää koskaan vanhoihin vaatteisiin?

Sain Instagramissa viestin, jossa sanottiin melko osuvasti; Meitä asian kanssa painivia on aika paljon, mutta aiheesta ei juuri sovi puhua, koska pitäisi olla vain kiitollinen lapsesta. Miksi nämä seikat sulkisivat toisensa pois? Niinpä. Itsekin sain monta viestiä loppuraskaudesta, että tärkeintähän on se tuleva vauva. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että maailman tärkeintä vauvan syntymästä ikuisuuteen tulee olemaan oma lapsi – siitä ei ole epäilystäkään. Mutta jokaisella pitäisi silti olla oikeus kohdata omat tunteensa raskauden ja synnytyksen muokkaamaa vartaloa kohtaan, niin hyvällä kuin pahalla.

Itse en katso synnytyksen jälkeistä vartaloani pahalla, mutta olen lukenut monta keskustelua, jossa peiliin katsominen tuntuu vaikealta. Tärkeintä olisi tietenkin käsitellä asia, eikä pyyhkäistä negatiivisia tuntemuksia maton alle. Tämän oon oppinut jo aiemmin, sillä koko elämäni olen ollut luonnostaan ja geenieni puolesta todella hoikka ja suoranmallinen, pelkkää ”luuta ja nahkaa” pienine rintoineni. Olen aina joutunut selittelemään painoani ja varsinkin teininä painon kyseenalaistaminen tuntui kurjalta ja jouduinkin tekemään aikamoisen duunin, että olen ollut sinut vartaloni kanssa.

Nyt tilanne on päinvastainen, pitäisi olla sinut sellaisen vartalon kanssa, joka on muotoutunut erilaiseksi ensin raskauden ja nyt palautumisen aikana. Vaatekaappi notkuu vaatteita, jotka sopivat aiemmalle vartalolle. On sanomattakin selvää, etteivät nämä vaatteet nyt istu päälle kuten aiemmin. Tämä aiheuttaa huolta, että meneekö suurin osa vaatteista uusiksi vai kuinkahan tämä kroppa tästä palautuu? Vaatteet ovat yksi juttu kokonaisuutta – ne vedetään päälle joka päivä ja itse olen viikosta toiseen todennut, että ei mahdu ei. Ihanat neuleet mahtuvat ja näyttävät kivoilta, mutta näin kesäsesongissa ne ovat olleet ongelmallinen vaihtoehto haha! Kävin myös suosiolla ostamassa suosikkifarkkuni isommassa koossa. Kassalle kiikutin kahta tuumakokoa suuremman koon kuin aiemmin. Se ei tuntunut pahalta, sillä siinä hetkessä itselleni oli tärkeämpää, että farkut istuivat hyvin ja tuntuivat mukavilta tai niin mukavilta kuin tiukemmat farkut voivat tuntua.

Toinen juttu on kroppa ilman vaatteita ja sekin kohdataan joka päivä. Mulla kilot alkoivat sulaa heti synnytyksen jälkeen ja muutamaa hassua kiloa lukuunottamatta ollaan melkein entisellään, josta olen tietenkin iloinen. Kaikki raskauden aikana kertynyt turvotus jaloista sekä kasvoista on poissa. Peilistä katsoo todellakin tunnistettava tyyppi, ei juurikaan poikkeavaa entiseen. Paitsi vatsalla löytyy reilusti löysää ihoa, joka varsinkin istuessa ilmoittaa olemassaolostaan. Tämä taikinainen iho on saanut osansa arvista, jotka kulkevat ympäri napaa, mutta painottuen enemmän alavatsalle.

Raskauden alussa ajattelin, että arvet olisivat pahinta mitä ulkonäöllisesti voisi käydä, koska kaikesta muusta pääsee kyllä eroon. Rasvasin vatsan ihoa vimmatusti ja toivoin voittaneeni geenilotossa sen arvettoman rivin. Sen, minkä jokainen ruotsalainen bloggaaja on somen perusteella saanut – haha. Toisin kävi, mutta nyt nuo arvet eivät oikeastaan hetkauta mieltäni ainakaan negatiiviseen suuntaan. Tiedän niiden vielä haalenevan ja tasoittuvan, mikäli iho alkaa palautua. Tällä hetkellä jännitän, palautuuko iho takaisin vai jääkö se taikinamaisen pehmeäksi? Yritän järjellä ajatella, että niin iso maha kuin minulla oli, vaatii hemmetisti ihon venymistä. Ja tämä venyminen ei muutamassa kuukaudessa kuittaannu. Näin yritän ajatella, mutta silti pelottaa, että palautumista sillä saralla ei tapahdu. .

Tähän väliin pahoittelut, että loput kuvista on hetkessä napattuja puhelinkuvia. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin siivonnut takit kaappiin näitä ottaessani. Aloin ottamaan kuvia palautumisesta puolivahingossa, kun laitoin ystäville, joten sen vuoksi parempia ei ole.

Oli shokki lähteä sairaalasta tuollaisella mahalla kuin mitä 13.5.2020 otetussa kuvassa on. En yhtään osannut varautua, että tuollainen kumpu seuraa minua vielä melken viikon verran synnytyksen jälkeen. Ja seuraavien viikkojen aikana tämä kumpu ei tosiaan lähtenyt vaan muutti muotoaan valahtaen ensin alapömpöksi ja siitä normaalimpaan suuntaan. Kyllä muutaman kerran kyynel silmässä tokaisin, että tällainenkö tästä jää? Täytyy tässä(kin) alleviivata puolison tukea. Itse oon saanut tosi paljon positiivista energiaa Tinolta, joka jaksoi heti alusta saakka kehua, kuinka hyvältä näytän ja kuinka ei tarvitse stressata ulkonäköä – arvet ja vatsanahka ei haittaa yhtään.

Nyt olen asennoitunut antamaan vartalolle aikaa palautumiseen vähintään sen verran kuin mitä olin raskaanakin. Toiveena olisi, että ensi kesään mennessä tämä vatsan ylimääräinen iho olisi palautunut ja napakin normalisoitunut. Välillä stressaan, että millainen kroppa tästä jää, mutta pikkuhiljaa aloitan vaunulenkkien lisäksi myös muuta urheilua, joten katsotaan miten tilanne seuraavaksi alkaa kehittymään 🙂 Jälkitarkastuksessa todettiin vatsalihasten erkaantuminen, joten senkin puolesta suositellaan urheilun aloittamisen rauhallisesti, omaa vartaloa kuunnellen.

Lopuksi vielä joudun kliseisesti toteamaan, että oon arvostan ihan mielettömän paljon tätä duunia, minkä mun vartalo on tehnyt jo tähän mennessä. Raskausaika, synnytys sekä palautuminen on tapahtunut kuitenkin suhteellisen lyhyen ajan sisään ja kaikesta jännittämisestä huolimatta oon todella onnellinen tällä hetkellä.