16.9.2019 Saimme tietää, että olen raskaana. Koska tilanteeseen liittyy ihan omanlaisensa, jopa erikoinen tarina, haluan sen kertoa myös teille. Sanotaan heti alkuun, että vauva oli toivottu, mutta olimme ajatelleet kaiken tapahtuvan vasta vuoden 2020 puolella.

Jotta tässä kaikessa on järkeä, meidän täytyy hypätä vähän ajassa taaksepäin. Viime vuoden syyskuussa lähdimme työmatkalle Italiaan – minä, avopuolisoni ja hänen vanhempansa.

Olimme vielä Suomen päädyssä, lentokentällä, kun muistin että mun tarvitsee ostaa tamponeja! Mulla on todella tarkka kierto, ja kuukautiset oli odotettavissa heti seuraavana päivänä. Tiesin, että mulla ei todellakaan ole aikaa eikä mielenkiintoa ostaa tamponeja Italiasta vaan se piti hoitaa alta pois heti. Mulla oli kaikki normaalit kuukautisoireet, mitkä kohtaan joka kuukausi; turvotusta, alavatsakipuja, ärsyyntyneisyyttä ja rintojen arkuutta. Italiaan päästessämme kuukautiset eivät kuitenkaan alkaneet päivälleen kuin olin odottanut. Mutta toisaalta, kyllä joskus tulee päivän tai kahden heittoja. Tässä vaiheessa ei tullut mieleenkään, että voisin olla raskaana.

Milanossa tiedossa oli pitkiä ja intensiivisiä työpäiviä! Päivät toistuu yleensä samalla kaavalla, aamupalan kautta kenkämessuille. Messuilla menee koko päivä ja askelmäärät paukkuvat yli kymppitonnissa. Tämän jälkeen menemme joko suoraan tai nopsaan hotellin kautta ravintolaan syömään, jonka jälkeen uni iskee vauhdilla.

Italiassa oli ihanaa, kolme päivää meni kuin siivillä – töistä, seurasta, ruoasta ja viinistä nauttien. Neljäntenä reissupäivänä alkoi ahdistamaan, tuo päivä oli juurikin 16.9.2019. Mitä hemmettiä, missä menkat? Kesken työpäivän ilmaisin huoleni Tinolle, jonka mielestä hätiköin ja neuvoi: ”odota vielä pari päivää, katotaan Suomessa sit”. Reagoin ainoalla oikealla sekä aikuismaisella tavalla, eli suutuin. Kehotin häntä myös pitämään minuun muutaman metrin etäisyyden typerän kommenttinsa vuoksi hahaha! Kerroin, että minä en muuten täällä kärvistele tietämättömyydessä viiniä nauttien – en aio yhtäkään lasillista juoda ennen kuin tiedän varmaksi, missä mennään. Ja siis, se olisi ollut erittäin outoa – että en haluaisi useampaan päivään ottaa viiniä päivän päätteeksi. Vaikka perheen ja ystävien kesken olen erittäin avoin ihminen, enkä suodata tunteitani tai ajatuksiani liikaa, tämä oli asia, jonka halusin ratkaista ensin omassa rauhassani. Tai no, parhaalle ystävälleni laitoin viestiä epäilyistä samana päivänä, kun tein testin.

Ongelma tässä tilanteessa oli se, että miten ninjailen itseni apteekkiin ostamaan testiä, ilman että tarvitsee kertoa Tinon vanhemmille. Myöskään kiireinen ja työntäyteinen aikataulu ei osaltaan helpottanut tilannetta. Kiitos MUJIn avajaisviikon, kävimme keskustassa ennen hotellille palaamista. Tilaisuutemme oli koittanut!!! Taksimatkalla bongasin apteekin kyltin aivan MUJIn myymälän vierestä, joten tartuin Tinoa käsivarresta kiinni ja sanoimme käyvämme aurinkolasiliikkeessä kadun toisella puolen.

Apteekki sijaitsi hämyisellä sivukujalla ja oli tulitikkuaskin kokoinen liiketila. Ensimmäinen huomioni oli, että eihän täällä ole mitään tuotteita edes esillä. Pyörin paikallani ympyrää, löytääkseni henkilökuntaa. ”Excuse me, I need a pregnancy test, do you have any?” kysyin ääntäni hiljentäen farmaseutilta. Hän katsoi minuun, nyökkäsi ja käveli tiskin taakse. Katseli varovaisesti ympärilleen (tässä vaiheessa tuntui, kuin olisin ostamassa laittomasti munuaisia) ja avasi lipaston laatikon. Hän nosti tiskille pakkauksen, jossa oli kaksi digitaalista raskaustestiä. GRAZIE ja pikavauhtia kassan kautta takaisin MUJIn kulmille.

Matka hotellille tuntui kestävän ikuisuuden ja vähän päälle. Syke oli koko matkan korkeammalla kuin koskaan ja henkeä salpasi – mua ei koskaan oo jännittänyt niin paljon. Hotellilla aikaa oli maksimissaan vartti ennen kun piti olla valmis lähtemään syömään. Vartti, 15 minuuttia. 15 minuuttia aikaa tehdä testi ja sisäistää sen tulos.

Kun pääsimme huoneeseen, tein testin HETI. Pian testin ruutuun tuli teksti incinta. INCINTA, MITÄ HEMMETTIÄ SE TARKOITTAA!?!? Koska olimme Italiassa, testikin oli italiaksi – luonnollisesti. Myöhemmin testin ruudun täytti rivit ”incinta, 3+”. Tästä ei ollut enää vaikea päätellä, että olen raskaana. Tino sanoi ääneen sen, mitä itsekin mietin. ”Olisi ollut kyllä pettymys, jos testi olisi näyttänyt toisin”. Onneksi emme joutuneet pettymään, vaikka sulattelemista oli aika paljon noin äkkiseltään. Sen lisäksi, että mielen valtasi onnellisuus, iski samaan aikaan myös huoli. Huoli siitä, että olenhan varmasti raskaana, onhan kaikki hyvin? Sovimme Tinon kanssa, että emme vielä kerro hänen vanhemmilleen – puhutaan kahdestaan vielä kun palaamme ravintolasta hotellille. Kuitenkin, mun oli purettava tilanne johonkin suuntaan, eli laitoin tilanne päivityksen ystävälleni, jolle olin aiemmin jo laittanut epäilyksistä viestiä.

Koko ravintolailta meni sumussa. Oli vaikeaa muodostaa lauseita ja käyttäytyä normaalisti, kun päässä oli vain yksi asia. Olen raskaana. Illallisen viinittömyyden kuittasin närästyksellä. Loppuhuipennuksena tarjoilija toi vielä shottilasillisen limoncelloa kaikille. Sitä myrkkyä en olisi juonut muutenkaan, mutta kippasin sen salakavalasti cola-lasiin, jonka jämät jätin juomatta. Hotellille päästyämme, tein vielä uuden testin. Incinta.

Seuraavana päivänä salailtiin vielä työpäivän ajan ja suunnittelimme, kuinka kertoisimme Tinon vanhemmille asiasta. Halusimme tehdä tilanteesta ikimuistoisen. Ihan kun kattoterassi Italiassa ei olisi ollut tarpeeksi. Sovimme, että töiden jälkeen menen muka huoneeseemme, mutta juoksenkin pikaisesti ostamaan pienet Niken tossut. Nämä tossut otettaisiin mukaan hotellimme terassille, jossa oli tarkoitus ottaa drinkit ennen ravintolaan lähtemistä. Olimme paikalla ennen tulevia isovanhempia ja pienet Niken tossut pöydällä aiheuttivat kummastelua – kenen ne ovat?

”Meidän”.

Ja tästähän riemu repesi ♡

Ihan kahjoa, että tästä on jo vuosi. Nyt meillä on nelikuinen Noel, meidän yllätys Italiassa.

Kirjoitin vanhaan blogiini tekstin, MINÄ TÄTINÄ. Silloin päätin postauksen näillä sanoilla: Heittäydymme hetkeen ja tanssimme keskellä katua, jos tanssittaa. Muiden katseista ei tarvitse välittää, jos olo on onnellinen. Toivon ja uskon, että se on jotain, mitä nyt ja tulevina vuosina aion omalla esimerkilläni näyttää Fannylle. Uskallusta hetkeen heittäytymiseen ja siinä elämiseen. 

Nyt, kolme vuotta myöhemmin moni asia on pysynyt samana, mutta kuitenkin moni on muuttunutkin. Viime vuodet olen ollut liian kiireinen. Liikaa uppoutunut töihin. Liian poissaoleva. Liian totinen. Kaikkea sitä, mitä en koskaan halunnut tätinä olla.

Vietin eilen ihanan päivän rakkaan kummityttöni kanssa ihan kahdestaan, jotta varmasti annan jakamattoman huomioni hänelle. Kuuntelimme autossa Blackpinkiä eli korealaista poppia ja samalla hän tarinoi minulle kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä viisivuotiaan elämästään. Minä kuuntelin häntä kiinnostuneena ja kiitollisena.

Oli huojentavaa päästää irti aikuisten maailmasta ja elää päivä viisivuotiaan silmin. Uskallan väittää, että tämä tekisi hyvää ihan kenelle vaan. Vieläkin, rennosti saatoimme tanssahdella keskellä katua tai muuten vaan hassutella.

Kun olin vienyt Fannyn kotiin, mieleeni palasi tuo vuoden 2017 postaus. Kurkkua kuristi, kun mietin, että ”minä tätinä part 2” postaus olisi hyvin erilainen – eikä mitenkään minua imartelevalla tavalla. Mieleeni muistui kaikki ne kerrat, kun en yksinkertaisesti ole jaksanut lähteä kotikaupunkiini vierailemaan tai kun en ole kerennyt vastaamaan Facetime -puheluun.

Tiedän, että nyt ja tulevaisuudessa olen enemmän läsnä. Kun viimeksi kirjoituksessani olen toivonut voivani opettaa hänelle hetkeen heittäytymistä ja siinä elämistä, nyt toivon voivani näyttää myös tasapainoisuutta ja turvaa. Ja tällä tarkoitan minua. Hassuttelun lisäksi voidaan myös jutella kaikesta. Haluan olla turvallinen ja luotettava aikuinen hänen elämässään, jolle voi kertoa kaiken. Haluan, että Fanny tuntee olevansa rakastettu aina omana itsenään, kaikkine tunteineen, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.

On huojentavaa ymmärtää, että vaikkei menneeseen voi vaikuttaa, aina voi reagoida paremmin tuleviin päiviin, viikkoihin ja vuosiin ♡

Olemme käyneet Hyvinvointipalvelu H.a.n.n.a:n vauvahieronnassa nyt viisi kertaa ja nyt tuntuu siltä, että voisin enemmän avata aihetta. Miksi käytiin siellä ja miten se näkyi Noelin voinnissa?

Vuosia sitten siskoni tyttö kävi vyöhyketerapeuttisessa vauvahieronnassa vatsavaivojen vuoksi. Muistan, kun jo silloin äitini ja siskoni puhuivat vyöhyketerapian olleen loistava juttu ja vatsavaivat helpottivat käyntien jälkeen. Tämä muistui mieleeni jo ennen Noelin syntymää, sillä monissa vauvaryhmissä Facebookissa oli puhetta itkuisista vauvoista ja hieronnan tuomasta mahdollisesta helpotuksesta.

Kun Noelin vatsanväänteet ja levottomat yöt alkoivat kolmen viikon ikäisenä, päätin testata vyöhyketerapiaa. Mitä haittaakaan siitä voisi olla? Ensimmäisellä käyntikerralla sain paljon hyödyllistä tietoa vatsavaivojen lisäksi muun muassa vauvan jumeihin liittyen. Meillä Noel käänsi päätänsä vahvasti pelkästään oikealle puolelle ja vasuri tuntui kankealta. Todennäköisesti kohdussa olleella asennolla on ollut tähän vaikutuksensa – loppuajasta tila on käynyt ahtaaksi ja asento siellä pysynyt melko samana? Synnytys oli pitkä ja synnytystavan (imukuppi) huomioiden, varmasti myös melkoinen kokemus vauvalle. Vauvan jumit voivat olla monen summan syy, mutta hieronnasta voi hakea niihinkin helpotusta.

Oikeastaan Noel on ollut aina tosi tyytyväinen vauva, vaikka kehittyvä suolisto toi kuukauden ajan itkuisuutta mukanaan. Aika nopeasti kuitenkin äkkäsin, että hieronnasta on meille paras hyöty nimenomaan jumien paikantamiseen ja avaamiseen, sillä pahimmat vatsavaivat oli (näin jälkeenpäin sanottuna) nopeasti taputeltu pois. Tämän vuoksi olinkin iloinen, kun Hannan hoitoihin tuli Baby Balance -hieronta! Tässä hieronnan kuvaus napattuna suoraan Hannan kotisivuilta:

Baby Balance®-hieronta on anatomisen tarkkaa hierontaa, jossa hyödynnetään tietoa faskialinjoista ja faskioiden toimintaperiaatteista, vyöhyketerapiasta sekä perinteisestä jäsenkorjauksesta.

Baby Balance®-hieronnalla pyritään etsimään ja hoitamaan kehon mahdollisia epätasapainotiloja, jotka aiheuttavat vauvoille/lapsille erilaisia oireita ja vaivoja. Hoito etenee vauvan ehdoilla, tarkasti aistien vauvan reaktioita. Hoidossa erityistä huomiota kiinnitetään hengityksen normalisoimiseen, rankaa ympäröivien faskioiden, nivelalueiden ja pään hoitoon.

Baby Balance®-tekniikalla hoidetut vauvat ovat saaneet apua mm. vatsavaivoihin, koliikkiin, refluksiin, yli- ja alijäntevyyteen, motorisen kehityksen viivästymiin, huonoon unirytmiin sekä hengityksen häiriöihin. Hoito sopii kaikenikäisille pikkulapsille.

Näin äidin näkökulmasta, parasta on ollut, kun hoidon aikana näkee konkreettisesti jumien sijainnit ja myöhemmin vauvan rentoutuvan. Yhtäkkiä pinkeä vatsa rentoutuu tai uni hiipii silmiin. Tiedän, että kaikilla kokemus ei ole tällainen ja vaikeammissa tapauksissa vauva saattaa huutaa koko hoidon ajan. Mutta maltti on valttia tässäkin asiassa ja hoitokertoja suositellaan otettavaksi useampi. Meillä usein hoitokerran jälkeisenä päivänä Noel on nukkunut huomattavasti pidempiä pätkiä, yöunet mukaanlukien. Tällä hetkellä meillä on meneillään joku vaihe, sillä päikkäreiden pituus pyörii yhdessä unisyklissä (45min). Haikeudella muistelen niitä päiviä, kun Noel nukkui päikkäreillä 3h putkeen.

Me ei tehty Hannan kanssa mitään yhteistyötä vauvahieronnan tiimoilta vaan kirjoitan puhtaasti omasta kokemuksestani ja asiakkaan näkökulmasta. Täytyy sanoa, että Hanna on todellakin alansa ammattilainen ja olen iloinen, että hänet löydettiin (usean suosituksen saattelemana)! Hanna tekee hoidot todella vauvantahtisesti ja lempeästi. Hän ottaa upeasti kontaktia vauvaan ja huomioi reagoinnit hoidon aikana heti. Kiitos Hanna kaikesta! ❤️