Aika yksitoikkoista alkaa eläminen eristyksissä olla, joka johtaa siihen, ettei tänne ole oikein uutta kerrottavaa. Ei ole kameralla räpsittyjä kuvia tai muutakaan extremeä, joten puhelinräpsyillä sekä perushöpinällä mennään!

Ensi viikon sunnuntaina on Unon 1 -vuotissyntymäpäivä, ja hänestä on tulossa enemmän juttua sitten. Olisi kyllä päivät tympeitä, jos Usnki ei olisi mun seurana kuorsaamassa sohvan nurkassa. Mulla menee päivässä monta hetkeä pällistelen, kuinka söpö voikaan olla. Kuulemma oman lapsen kanssa tilanne on noin satakertaa pahempi.

Kuluneella viikolla on tämä synnytyksen alkamisen odotus käynyt sietämättömäksi. Siinä missä, maha on vihdoinkin laskeutunut ja saan hengitettyä normaalisti, on kaveriksi tullut muutama muu vaiva, joista nyt yritetään soturin lailla selvitä.

Käppäilin alkuviikosta hitaasti Pispalan portaita, toivoen että sillä olisi vaikutusta synnytyksen käynnistymiseen. Turha toivo. Varmaan pitäisi vaan unohtaa koko asia ja rentoutua ja HUPS sitten jo mentäisiin. Maltti ei todellakaan ole mun vahvuus, vaan oon ennemminkin tyyppiä ”kaikki heti nyt, mielellään jo eilen”.

Kotona olen yrittänyt löytää iloa tavallisista asioista – pitänyt telkkarin päivisin kiinni, kuunnellut ennemmin äänikirjaa, lukenut lehtiä, soitellut pitkiä puheluita ystäville, istuskellut lastenhuoneessa ja illalla vasta ollaan katsottu The Officea. Se on ollut aivan huikea sarja, en ymmärrä, miten ei olla aiemmin sitä katsottu! Seuraavaksi vuoroon pääsee kehuttu Silicon Valley, jonka katsomista jostain syystä ollaan venytetty ikuisuus. Uuden sarjan katsominen vaatii yllättävän paljon keskittymistä, jotta koukku syntyy.

Lukemisesta sen verran, että tuo uusin Trendi oli mainio ja Mia Ehnroothin haastattelu oli virkistävä. Tuntuu, että yleisesti todella paljon annetaan huomiota huomiota pahimmille skenaarioille, pahalle ololle ja vaikeuksille – jotta pää ei pyrähdä pilviin ja vähintään toinen jalka on sementinlailla kiinni karussa todellisuudessa. Tämän vuoksi Mian kokemukset äitiydestä, perheestä ja urasta olivat reilulla tapaa positiivisia – ei liikaa hehkutusta vaan aitoja, hyviä tunteita. Niiden rooli kokonaisuudessa on aivan yhtä tärkeä kuin haastavampienkin kokemusten jakaminen. Vinkiksi muuten raskaus- ja vauva-aiheista lukemista kaipaaville Tanskassa asuvan Marjan blogi https://www.lily.fi/blogit/norrebro-summers/. Pari kyyneltä olen tipauttanut hänen juttujaan lukiessani.

Asiasta polkupyörään, oon muuten pikkuhiljaa taas muistellut ja tunnustellut Olympuksen käyttämistä. Meillä on käytössä kaksi kameraa, Nikonin iso järjestelmäkamera ja tuo näppärä Olympuksen järkkäri. Olympus on tosi helppokäyttöinen, joten ajattelin pitää sen tässä käden ulottuvilla arkisia kuvia varten. Kiinnostaako postaukset valokuvaukseen liittyen?

Blogin suhteen TO DO -listalla on seuraavat postaukset:
– Uno, ensimmäinen koirani
– Vanha pappila Hetki Ähtärissä
– Sairaalakassin sisältö
– Uusi ravintolasuosikki Tampereella
– Lastenhuone – hankinnat ja järjestely
– Muutamia syvällisempiä pohdintoja. Näiden postauksien kirjoittaminen vie aina pienen ikuisuuden ja sen jälkeen jännitetään niiden julkaisua.

Rakkaus donitseihin leimahti ollessani työharjoittelussa Kaliforniassa, sillä siellä löytyi jos jonkinlaista putiikkia pelkästään donitseille! Tämän vuoksi donitsit on löytäneet tiensä myös Kuusiston kokeilevaan keittiöön, mutta uunin kautta. Faktahan on se, että rasvassa paistettu donitsi on mehevämpi kuin uunissa käytetty, mutta nämä uuniversiot ovat todellakin kokeilemisen arvoisia. Olen tehnyt näitä useampia kertoja ja fiksaillut taikinaohjetta parempaan suuntaan jokaisen kerran jälkeen.

DONITSIT UUNISSA noin 12 kpl

4 dl vehnäjauhoja
4 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1dl sokeria
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl rypsiöljyä tai oliiviöljyä
1 prk kermaviiliä
0,5 dl kauramaitoa
2 kananmunaa

Itse tykkään laittaa taikinan sekaan suklaahippuja tuomaan makua, mutta ne antavat taikinaan myös mehevyyttä. Tässä tapauksessa taikinaan voi rouhia pari riviä esimerkiksi Fazerin punaista suklaata tai kinuskisen teeman mukaisesti kourallisen Omar-makeisia.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sen jälkeen sekaan voi lisätä loput ainekset. Itse hurautin nopsaan sähkövatkaimella, mutta taikinan pitäisi sekoittua mainiosti myös ilman.

Donitsipellin suihkutan vuokraspraylla ennen käyttöä. En omista pursotinta, mutta olen pursottanut taikinan pellille paksusta pakastepussista, josta olen leikannut kulman auki. Pursotin olis oikeesti ihan kätsy ja jos musta tulee leipova supermutsi, sellainen on hankittava 😀

Uunista riippuen, paista donitsit 200-225’c noin kymmenen minuuttia. Meillä on kiertoilmauuni, joten itse paistan donitsit 200’c lämmössä. Donitsit turpoavat aika paljon uunissa ja reikä saattaa tämän vuoksi mennä umpeen. Luin jostain hyvän vinkin käyttää omenaporaa tai kuorimaveitsen kärkeä avaamaan reiät uudestaan.

Itse kippaan donitsit paistopuoli alaspäin jäähtymään ja mikäli pinta on todella epätasainen, saatan kevyesti painaa paistopuolta tasaisemmaksi. Jos haluaa pelata varman päälle, donitseista saa mehevämmät, kun sulattaa voita ja tuputtelee sitä sileälle pinnalle donitsien ollessa vielä kuumia.

KINUSKIKUORRUTE

Todennäköisesti paras kinuskikuorrute saavutetaan keittämällä se itse, mutta häpeilemättä olen mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Jos haluaa aidon kinuskikuorrutteen niin google laulamaan!

Puolikas purkki karamellisoitua kondesoitua maitoa
Tomusokeria

Lämmitin kondensoitua kinuskia syvässä kulhossa hetken mikrossa ja lisäsin silmämääräisesti tomusokeria joukkoon ja sekoitin tasaiseksi. Dippaa donitsi sileä puoli edellä kuorrutteeseen. HUOM! Kuorrutteen on oltava paksua, jotta se ei valu liikaa pois donitsin päältä. Tästä syystä lisään joukkoon tomusokeria, mutta tarkkaa mittaa en ole koskaan ottanut. Jos kuitenkin käy niin, että kuorrute valuu donitsin päältä pois, ei syytä huoleen! Tee kuorrutteesta paksumpi lisäämällä tomusokeria. Odota, että donitsin kuorrute hieman jähmettyy ja dippaa se uudestaan paksunnettuun kuorrutteeseen.

Koristelu on täysin oman mielikuvituksen varassa! Itse käytin syötävää kultapölyä ja suklaata. Osaan ripottelin hieman merisuolaa. Muutamaan donitsiin halusin testata kuorrutetta niin, että lisäsin sinne hieman vaahterasiirappia – tämäkin toimi oikein maukkaasti!

Anna kuorrutteen jäähtyä kunnolla, ennen donitsien siirtämistä tarjoiluastiaan tai säilytysrasiaan.

Olen aiemmin tehnyt donitseja muun muassa mokkapalatyylisesti, eli taikinaan olen lisännyt kaakaojauhetta ja kuorrute kuin mokkapaloissa. Seuraavaksi kokeilen vadelma-valkosuklaa-donitseja ja mikäli taikinaohjeeseen tulee parannuksia, päivittelen ne myös tänne.

Makoisia hetkiä donitsien äärellä!

Ajattelin, etten tästä aiheesta blogissa kirjoittelisi sen ihmeellisemmin vaan pikaisesti Instagramin puolella toisin esiin. Sain kuitenkin paljon viestejä aiheeseen liittyen, joten miksen täällä jakaisi niistä vinkkejä ja huomioita myös täällä.

Tämän hetkisestä tilanteesta erikoisen tekee tämä koronan aiheuttama poikkeusaika – luonnollisesti kaikki ylimääräiset tapaamiset ja ryhmätoiminta on peruttu toistaiseksi. Tämä tarkoittaa myös muun muassa synnytysvalmennuksia sekä tutustumiskäyntejä sairaalaan. Rehellisesti tuntuu, että tässä loppuraskauden aikana on jäänyt tosi paljon oman onnensa nojaan, vaikka meidän hoitoammattilaiset ovat olleet aivan uskomattoman ihania ja heistä olen kiitollinen – ja eihän kaikkea vastuuta voi sysätä pelkästään ulkopuolisille henkilöille. Kyllä tässä joku omakin vastuu on ottaa asioista selvää! 😀

Mulla ei ole synnytyspelkoa ja oon ollut yllättävänkin rauhallinen siihen, että kohta mennään. Nuorempana olin ehdottomasti sitä mieltä, että kun lapsi tulee, se on satavarmana sektio ja en todellakaan halua edes puhua synnytyksestä – oivoi, kuinka naiivi suurisuu voin joskus olla. Mutta ihan olin ihan tosissani, en halunnut edes ajatella, että joskus synnyttäisin. Niin minä kuin ystäväni olivatkin melko ällistyneitä, kun raskauden myötä kaikki nuo ajatukset kaikkosivat pois, mutta ehkä iällä on tässä myös merkityksensä. Asenne synnytykseen on muuttunut aivan päinvastaiseksi. Kuitenkin nyt, kun H-hetki on käsillä, tiedon hakeminen omatoimisesti tuntui jännittävältä ja välttelin sitä useamman viikon. Viime sunnuntaina päätimme Tinon kanssa aloittaa edes jostain. Saatiin neuvolasta linkkejä ja vinkkejä, mistä synnytykseen liittyvää materiaalia voisi katsoa. Katsottiin hieman huvittuneina virallisten tahojen videot – olivathan ne aika kankeita, eikä niissä ollut toivottavaa samaistumispintaa.

Muistettiin, että voisimme katsoa Jon Olssonin kuvaaman vlogin Janni Delerin synnytyksestä. Jonka jälkeen muistin Kenzasin synnytysvideon, jonka jälkeen kaverini huikkasi Hanna Öbergin videosta. Aiemmin suhtautumiseni näihin on ollut enemmän ”Onko kaikki pakko kuvata ja jakaa? Joku roti tähän touhuun? MIKSI??!”, mutta oman tilanteeni ollessa tämä, yhtäkkiä ymmärsinkin videoiden tarpeellisuuden. Nämä kolme videota ovat keskenään erilaiset, mutta heidän perspektiivistään aidot. Itsellä olosta tuli paljon valmiimpi pian koittavaan synnytykseen! Voin siis oman kokemukseni puolesta suositella näitä ainakin tähän hätään. Ainoa miinus näissä oli, että jokaisessa videossa itkin valtoimenaan, kun vauva loppujen lopuksi syntyi. Itkusta johtuva tukkoinen nenä tai siis koko naama ei tehnyt ollenkaan hyvää mun jo ennestään vaikeasti kulkevalle hapelle 😀

Mulle tosi tärkeää on ollut puolison tuki ja sen huomaa varsinkin nyt, kun kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Mua on helpottanut tosi paljon Tinon läsnäolo – en voisi pyytää parempaa reagointia ja tukea. Vaikka tilanne on molemmille uusi, hänen reagoinnissaan on sopivassa suhteessa huumoria, tasapainoa ja avoimuutta.

Tässä muutamia Instagramin viesteistä poimittuja kommentteja:

♡ Valmennukset eivät loppujen lopuksi olleet kovin kummoisia, vaan aidoista henkilökohtaisista kokemuksista on enemmän apua.

♡ Luota kätilöön ja pidä mieli avoimena ehdotuksille. Olet hyvissä käsissä.

♡ Mikäli osastolle joutuu jäämään pidemmäksi aikaa, lohtua tuovat omat vaatteet, herkut sekä teknologia. Kuulokkeet on tosi hyvät videopuheluiden kannalta, eikä todennäköisesti häiritse mahdollista huonekaveriakaan.

♡ Synnytysvideoihin vielä lisäyksenä Mimmi Kapellin videot (Ruotsiksi)

♡ Synnytyskipu kannattaa ajatella positiiviseksi kivuksi, joka kertoo siitä, että asiat etenevät kuten pitääkin. Kroppa tietää kyllä, mitä tehdä!

♡ Jos musiikki on sellainen asia, että siitä saa lohtua tai se rentouttaa, ota omat musiikit synnytykseen mukaan.

Toki olen pitänyt järjen päässä, jos vastaan on tullut ääritapauksia tai selkeästi hyvin erilaisen ihmisen kirjoittamia kokemuksia. Erilaisuudella tarkoitan sellaista, jos elämänasenne tai suhtautuminen asioihin ja tilanteisiin on hyvin erilainen omastani. Me kaikki koemme ja tunnemme asiat hyvin eri tavalla ja tämä heijastuu varmasti myös synnytyksessä. Siksi en kaikkea lukemaani käännä tulevaan omaan synnytykseeni vaan poimin itselleni tarpeellisinta tietoa. En tietenkään ole marssimassa synnytyssaliin vaaleanpunaisten lasien läpi kurkkien vaan erilaiset mahdollisuudet huomioiden. Luotan tosi lujasti terveydenhoidon ammattilaisiin ja sekin antaa voimaa tulevaan. Mun synnytyssairaala on TAYS ja olen kuullut paljon kehuja siellä työskentelevistä kätilöistä ja lääkäreistä, jotka todella tekevät työnsä suurella sydämellä.

Viime aikoina oon videoiden lisäksi lukenut Facebook-ryhmien tekstejä sekä blogipostauksia raskauteen, hankitoihin ja synnytykseen liittyen ja käyn aina läpi myös kommentit. Joten, jos on tähän lisättävää tai haluat jakaa omia kokemuksia niin kerro ihmeessä!