Hah, tuntuu jo hieman siltä, että sana korona tekisi mieli korvata Harry Potter -tyylisesti sanomalla ”se-tauti-jonka-nimeä-ei-mainita”, sillä se tursuaa joka tuutista. Mutta isketään nyt omakin lusikka tähän soppaan mukaan jakamalla ajatuksia ja fiiliksiä.

Täytyy sanoa, että oon ottanut tosi iisisti kaikki linjaukset ja uutisoinnit valloillaan olevasta korona-tilanteesta. Ymmärrän täysin, miksi toimien pitää olla tiukkoja ja poikkeuksellisia. Mutta tavallaan ymmärrän tietynlaisen haloon ja huolen niiden suhteen esimerkiksi synnyttäjien ja yrityksien puolelta. Se mitä en pysty ymmärtämään, on kun tavalliset tallaajat sopivat treffejä porukalla lenkkeilyyn ja viini-iltoihin ystävän luona. Mikä siinä on niin vaikeaa pysyä kotona ja pitää piirit pieninä? Kärjistettynä, tää ei lopu koskaan, jos jengi ajattelee kiihkeästi vain omaa napaansa ja mukavuusaluettaan.

Palatakseni tähän omaan tilanteeseen ja raskauteen – viime viikon lopussa tuli linjaus, että puoliso/tukihenkilö voi olla mukana vain synnytyksessä ja oli se kieltämättä shokki, joka kuristi kurkkua pitkälle viikonlopun yli. Pahimmalta siinä on tuntunut synnytyksen jälkeinen aika sairaalassa, kun puolisoa ei päästetä osastolle auttamaan äitiä eikä ihailemaan vauvaa, jota on niin kauan ja kovasti odotettu. Itseasiassa sunnuntaina sain kunnon itkuromahduksen, joka lähti hassusti niin, että satutin silmäni kootessani vauvan leikkimattoa. Kun siitä sain sopivasti lämmittelyitkut päälle, päätin itkeä samaan syssyyn viikonlopun yli vainonneen ahdistuksenkin – kiitos hormonit, mutta kylläpä helpotti hah!

Mulla on laskettu aika toukokuun puolessa välin, mutta mulla tilanne on se, että bebe saattaa hyvinkin syntyä jo reilusti aiemmin. Ollaan nyt ensin valmistauduttu ajatukseen, että lähtö sairaalaan voi iskeä minä hetkenä hyvänsä. Nyt sen päälle on koko synnytyskin pitänyt suunnitella uusiksi. Eli aika paljon sopeutumista moneen seikkaan näin lyhyen ajan sisään.

Oon tässä nyt viime perjantaista asti psyykannut itseäni (ja kaikki mun läheiset myös), jotta tilanteeseen mukautuminen ja sopeutuminen tuntuu luonnolliselta. Koska haluan saada kontrollia edes jostain, pesin eilen monta koneellista pyykkiä – valitettavasti sitä on kertynyt pestäväksi ja olin eilen ihan hullu maniac pestessäni lähes kaiken! Saatiin Tinon kanssa järjesteltyä meidän kaaos -huone eli takkahuone. Eilen oli ihana saunan jälkeen mennä takkahuoneeseen hengailemaan ja paistamaan makkaraa. Oli helppo vaan olla ja siinä hetkessä murheet loistivat poissaolollaan.

Tuntuupa jännittävältä! Avata blogi uudella pohjalla ja samalla myös uudella fiiliksellä. Vanha blogi löytyy yhä juuriltaan, mutta siihen en aio tehdä päivityksiä, enkä myöskään poistaa sitä – mitä se tuolla blogien bittiavaruudessa haittaa? En halua kuitenkaan jatkaa siitä mihin jäin, sillä elämä, ajatukset ja tietyt arvot eivät ole samanlaisia enää. Vuodessa voi tapahtua paljon ja itselläni suurin muutos on pian syntyvä esikoinen ♡

Miksi avasin uuden blogin? Siinäpä kysymys, johon mulla ei oikein ole yksiselitteistä vastausta. Kylillä huhutaan, että blogit kuolevat ja kaikki siirtyvät vähitellen Instagramiin, Youtubeen ja muihin trendisovelluksiin. En välttämättä ole ihan eri mieltä, mutten myöskään täysin samoilla linjoilla. Olen nimittäin huomannut, että muoti- ja lifestyle -lehtien loppuessa, kaipaan jotain luettavaa ja ajateltavaa muualtakin kuin Instasta ja videoista. Toinen itselleni merkittävä syy tämän blogin avaamiseen oli tietynlainen kokemuksien jakaminen! Koska olen uuden elämän äärellä, on pitänyt googletella erilaisia hankintoja, kokemuksia ja vinkkejä, mutta hakutulokset eivät valitettavasti ole tarjonneet tarpeeksi samaistumispintaa.

Joten tässä sitä taas ollaan, näppäimistö sormien alla! Koitetaan saada myös jotain uutta aikaiseksi – rehellisiä tunteita ja kokemuksia. Mutta muistetaan kuitenkin, ettei kaiken aina tarvitse olla liian vakavaa vaan heitetään mukaan iloa ja positiivista energiaa! Ainakin sillä mittakaavalla, mitä tässä maailmantilanteessa voidaan. Stay home, stay safe.